Vaahdotettu feta ja tomaattisalsa tekevät kuivahtaneesta leivästä herkun

Uunissa paahdetut päivän vanhat patonginpalat saavat letkeäksi vaahdotetusta fetasta, punasipulista, basilikasta ja tomaateista tässä reseptissä ihanan päällysteen.

Leipä on meidän perheessä se raaka-aine, joka päätyisi hävikiksi, ellei olisi keksitty bruschettaa, crostineja tai käytettäisi sitä liha-, kana– tai kalapyöryköiden raaka-aineiksi. Onneksi näitä vanhentuneen leivän hyödyntämiskeinoja on monia.

Uutta ytyä tuttuun bruschettaan tuo vaahdotettu feta. Tuorejuustolla pehmennetty ja sitruunamehulla raikastettu feta maistuu tomaattisalsan kanssa ja maustaa uunissa paahdetun, kevyesti valkosipulilla hinkatun leivän herkuksi.

Vaahdotetulla fetalla höystetyt tomaattileipäset voi tarjota esimerkiksi suupalana skumppalasillisen tai drinkin kanssa, alkupalana tai tapas-herkkuna.

Tomaatti-crostinit vaahdotetun fetan kanssa

1 patonki, tai ciabatta tai yhden patongin verran hieman vanhentunutta leipää 1 cm:n paksuisiksi viipaleiksi leikattuna
1-2 valkosipulinkynttä

Vaahdotettu feta

1 pkt fetajuustoa (150 g)
noin 100 g  pehmeää tuorejuustoa
puolikkaan sitruunan mehu
rouhaisu mustapippuria

Tomaattisalsa

1-2 rasiaa kirsikkatomaatteja (1 rasia 250 g)
kourallinen tuoretta basilikaa hienonnettuna
oliiviöljyä
rouhaisu mustapippuria
ripaus suolaa

Tee ensin vaahdotettu feta. Murustele feta ja pistä se tehosekoittimeen.  Lisää fetan joukkoon tuorejuusto ja sekoita juustoja muutama minuuttia. Kaavi nuolijalla seosta kulhon reunasta takaisin kulhoon. Mausta seos ripauksella mustapippuria ja sitruunamehulla. Vaahdotettu feta on valmista, kun seos on kermaisen kuohkeaa.

Leikkaa patonki vinottain tai leipäviipaleet patonkiviipaleiden kokoisiksi. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kuori valkosipulinkynsi valmiiksi.

Nosta leipäviipaleet leivinpaperin päälle uunipelille. Paista niitä muutama minuutti, kunnes leivät ovat kullanruskeita.

Pese tomaatit ja hienonna ne pieniksi paloiksi. Hienonna basilika. Sekoita basilika ja tomaattisilppu yhteen, mausta tilkalla oliiviöljyä, rouhaisulla mustapippuria ja suolaa.

Ota leivät uunista ja hiero niihin halkaistusta valkosipulinkynnestä makua. Päällystä leivät vaahdotetulla fetalla ja tomaattisalsalla.

Lue myös:  Perjantai-illan antipasti ja lasissa Piccini Memŏro Rosso 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s