Itse tehty tuorepasta ja kantarellikastike

Ei ole itsetehdyn tuorepastan voittanutta. Paitsi perheen kanssa tehty. Pastan kaverina tällä kertaa sesongin herkku: kantarelli-pekonikastike.

Sain pastakoneen viime jouluna lahjaksi. En siis ole konkari tuorepastan teossa. Koko perheen yhteisvoimin saatiin toisella yrittämällä aikaiseksi ihan salonkikelpoinen pasta. Onnistumisen resepti löytyi yhdestä suosikkikeittokirjoistani, Marita Joutjärven ja Vittorio Gianninin Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana -kirjasta.

Herkullisten_ruokien_ja_tarinoiden_Toscana

Loukkasin sormeni lomamatkalla Italiassa, eikä käsistäni ole taikinan vaivaajiksi vielä.  Mutta se ei tekemistä haitannut, sillä sain perheen taitavimman leipurin, mieheni, pastataikinaa pyörittämään. Pastakonetta käytettäessä, mies syötti, poika veivasi ja minä otin kopin yhdellä kädellä fettucine-pastasta. Kaiken takana ei siis suinkaan ollut nainen, vaan perhe:)

Ensimmäisessä tuorepastan valmistusyrityksessä meillä ei ollut aloittelijan tuuria. Käytimme reseptiä, joka löytyi pastakoneen ohjeiden joukosta. En tiedä mistä johtui, ettei koneen leikkuri millään leikannut selkeästi nauhoja, vaan sieltä tuli levyä, jossa näkyi kyllä nauhan leikkuupinta, mutta pasta ei leikkaantunut. Jouduimme irrottelemaan nauhat käsin ja veitsellä leikaten. Makuun se ei vaikuttanut, mutta homma oli hidasta ja hankalaa.  Siinä  reseptissä ei käytetty lainkaan kananmunia, mutta tuskinpa se oli ainut syy.  Joka tapauksessa toinen kokeilu kannatti. Tämä alla oleva Toscana-kirjan tuorepastaresepti teki meistä hyvin onnellisia pastanvalmistajia.

Tuorepasta

4 annosta

noin 4 1/2 dl durumvehnäjauhoja
1 tl suolaa
3 kananmunaa
1 rkl öljyä

Sekoita jauhot ja suola keskenään. Siivilöi seos leivontalaudalle keoksi. Tee keon keskelle syvennys, johon rikot kanamunat ja lisäät öljyn.

Nypi jauhoja vähitellen munien joukkoon. Etene keskeltä laidoille päin.  Jos taikina tuntuu liian kuivalta, lisää tilkka vettä.

Vaivaa taikinapalloa vähintään 10 minuuttia, kunnes siitä tulee joustavaa, silkkisen sileää ja notkeaa. Pastataikina on valmista, kun sormella painettu kuoppa palautuu nopeasti. Annan taikinan levätä kelmulla peitettynä huoneenlämmössä noin puoli tuntia.

Aloita taikina työstäminen pastakoneen suurimmalla telavälillä. Etene paksusta levystä vähitellen yhä ohuempaan kaistaleeseen. Jos taikina tuntuu kostealta, käytä jauhoja tarttumisen estämiseksi.

Leikkaa ohut levy haluamasi muotoiseksi terävällä veitsellä tai taikinaleikkurilla.

Keitä tuorepasta runsaassa, suolalla maustetussa vedessä. Käytä suolaa 1 1/2 tl vesilitraa kohden. Neljänneskilon tuorepastaerän keittämiseen tarvitaan n.  3 l vettä. Sekoittele pastaa keittämisen aikana.

Kypsennysaika vaihtelee pastan muodon ja paksuuden mukaan. Se on yleensä noin 2-4 minuuttia. Jos olet epävarma pastan kypsyydesta nappaa kattilasta maistiainen, mutta älä polta suuta:)

Kun pasta on on kypsää, kaada se siivilään ja sen jälkeen tarjoilukulhoon tai pannuun kastikkeen joukkoon.

Sesongin herkkua

Kantarellikastike on helppo sesongin herkku. Jääkaapistamme sattui löytymään pekonia, joten kastike sai siitä lisämakua. Jos haluat tehdä kastikkeen ilman pekonia, laita pannulle hieman voita ja paista kantarellit siinä.

Itse tehtyä tuorepastaa ja kantarelli-pekonikastiketta

Kantarelli-pekonikastike

noin 400 g kantarellejä
140 g pekonia paloiteltuna, tai 150 g HK:n Amerikan pekonilastuja
1 keltasipuli tai kesäsipuli varsineen
1 1/2 – 2 dl kermaa
suolaa
mustapippuria myllystä
lehtipersiljaa hienonnettuna

Puhdista ja paloittele kantarellit.

Leikkaa pekonit pieniksi lastuiksi, tai käytä valmiita.

Hienonna sipuli.

Laita pekonit kylmälle pannulle ja paista, kunnes rasva irtoaa. Lisää pekonin joukkoon hiennonnettu sipuli ja hiljennä samalla lämpöä. Lisää joukkoon kantarellit ja paista niitä, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut.

Lisää sieni-pekoni-sipuliseokseen lopuksi kerma, mausta suolalla, mustapippurilla ja tuoreilla yrteillä. Tarjoa tuorepastan kanssa.

Saatat pitää myös näistä pastaresepteistä:

Pastaa, vihreitä papuja ja chiliä
Tomaatti-tuoremakkarakastike pastalle
Köyhän miehen pasta — pasta aglio, olio e peperoncino

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s