Testauksessa mummon mustikkapiirakkaresepti

Mummon mustikkapiirakka

Kokeilin Annan ruoka-sivuilta löytämääni mummon mustikkapiirakka-reseptiä. Voin suositella sitä lämpimästi.

Mustikkapiirakasta tulee aina mieleen lapsuuden kesät. Vietimme ne Lammilla. Nimipäivääni juhlittiin naistenviikolla ja silloin muutama ystävä läheisestä maatalosta tuli meille kahville mustikkapiirakka kainalossa. Mainion mustikkapiirakan painikkeeksi jaoimme veljeni kanssa Ananas Palma -limonadipullon kimppaan. Pullo oli maltillista kokoa: 1/3 l .  Koska limonadi oli harvinaista herkkua, juoman puolitus oli erittäin tiukka toimenpide ja vahdimme tarkasti laseihin kaatoa. Tasan sen piti mennä.

Mummon mustikkapiirakka

4 munaa
2 ½ dl sokeria
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g voita tai margariinia sulatettuna
1 dl maitoa tai kermaa
päälle:
1 l mustikoita
pinnalle:
tomusokeria
tomu

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne sekä  sulatettu rasva ja neste. Sekoita kaikki aineet varovasti nostelemalla tasaiseksi taikinaksi.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannuun. Ripottele mustikat päälle.

Paista mustikkapiirakkaa 200-asteen lämmössä uunin keskitasolla 25 – 30 minuttia.

Anna mustikkapiirakan jäähtyä. Siivilöi sen pinnalle tomusokeria  ja tarjoile vaahtoutuvan vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa, ja ananas-limonadin:)

Saatat pitää myös näistä leivonnaisista:

Gluteeniton mansikkakakku, joka maistuu kaikille

Raparperipiirakkaa Maisemakahvilan tapaan

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s