Aasialainen punakaalisalaatti sopii lisukkeeksi monille aterioille tai yhdeksi osaksi vaikkapa sektorittain tarjottavaa lohi-avokadosalaattia.
Punakaalisalaatti saa raikkaan maun aasialaisista mausteista. Kaalit eivät ole meillä koko perheen suosikkeja niinpä sinnikkäästi yritän käyttää kaikki niksit, joissa kaalin ominaismakua voi hieman piilottaa ovat tervetulleita. Jos olet taas hulluna kaalin makuun, käytä marinadista vain puolet.
Tämä punakaalisalaatti sopii kulhoruokiin, tacon tai tortillan väliin ja esimerkiksi tahmeiden broilerinfileiden tai aasialaisittain maustettujen broileripyöryköiden kaveriksi.
Punakaalisalaatti aasialaisin maustein

4 hengelle
noin 1/2 pienestä punakaalista
marinadi
1 chili
3/4 dl seesamiöljyä
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
1 rkl kalakastiketta
1 tl sokeria
1 dl suolapähkinöitä
(tuoretta korianteria)
Siivuta punakaali ohuiksi suikaleiksi esimerkiksi juustohöylällä.
Valmista marinadi. Hienonna chili, poista siemenet, jos haluat salaatista miedomman version ja laita chilisilppu kulhoon. Lisää muut aineet ja sekoita.
Laita punakaali kulhoon ja kaada päälle marinadi. Anna punakaalisalaatin maustua jääkaapissa noin tunti. Lisää valmiin salaatin joukkoon suolapähkinöitä ja mausta tuoreella korianterilla halutessasi.
Saatat pitää myös parsakaalilla höystetystä kikhernesalaatista tai grillatusta varhaiskaalista, kohtahan senkin aika on:)
Kokeile myös Anna.fi:n saksanpähkinöillä höystettyä punakaalisalaattia