Mausteiset lihapullat ja mantelikuskus marokkolaisin maustein

Mausteiset lihapullat ja mantelikuskus

Marokkolaisten lihapullien salaisuus piilee mauteissa. Pehmeän makuinen mantelikuskus ja raikas sitruunalla maustettu jogurttikastike täydentävät aterian. Tämä annos sopii vaikkapa lankalauantain ateriaksi.

Luulin jo, etten enää koskaan syö kuskusia. Tein sitä yhdellä reseptillä todella moniin juhliin ja buffet-pöytiin. Kun juhlien jälkeen siivoilin ruokia pois tuntui couscous-kulho olevan se johon aina jotakin jäi. Niinpä nautimme vielä juhlien jälkeenkin siitä, jolloin kyllästyminen oli varmistettu.

Huomasin Anton&Antonin viikon ruokalistalla maininnan mantelicouscousista ja päätin antaa noille jyväsille vielä mahdollisuuden. Ja sehän kannatti. Paahdetut mantelilastut tekivät couscousista ihan uudenlaisen. Ehkäpä tästä tulee koronan jälkeisen ajan buffetbravuurini.

Jos couscousia en olekaan niin kaivannut, työpaikkaravintoloiden lihapullat ovat jo vuoden verran kutkuttaneet makumuistoja. Päätin tällä kertaa sovittaa lihapyörykät lisukkeeseen, enkä päinvastoin. Niinpa syntyivät nämä hieman marokkolaishenkiset mausteiset lihapullat.

Mausteiset lihapullat

Mausteiset lihapullat

600 g naudan jauhelihaa
1 dl kermaviiliä tai ranskankermaa
1 dl panko-tai korppujauhoja
noin 0,5 tl suolaa
1, 5 tl paprikajauhetta
0,5 tl chilijauhetta
1 tl juustokuminaa
1 sitruunan kuori raastettuna
0,5 tl rouhittua mustapippuria tai mustapippuria myllystä
Jogurttikastike:
300 g/1 prk turkkilaista jogurttia
1 sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi raastettuan

Sekoita kulhossa jauheliha, mausteet, kermaviili tai ranskankerma ja panko-tai korppujauhot. Pyöritä jauhelihasta kostutetuin käsin lihapullia.

Paista lihapulliin kaunis pinta pannulla oliiviöljyssä ja laita ne leivinpaperin päälle uuninpellille. Paista lihapullat kypsiksi 200-asteisesa uunissa. Aikaa kuluu noin 10 minuuttia pyöryköiden koosta riippuen.

Sekoita jogurttiiin sitruunan mehu ja raastettu valkosipulinkynsi. Tarjoa lihapyörykät jogurttikastikkeen kanssa.

Mantelikuskus

Mantelikuskus kulhossa

2 dl kuskusia
2 dl vettä
3 rkl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
1 chili hienonnettuna
2 tl hunajaa
ripaus suolaa
mustapippuria
noin 1,5 dl paahdettuja mantelilastuja
rucolaa tai jääsalaattia

Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää couscousin joukkoon oliiviöljy, sitruunan mehu ja kuori, chili, hunaja, suola sekä mustapippuri. Sekoita ja peitä kulho kannella tai kelmulla. Anna ryynien turvota noin 5 minuuttia ja sekoita sitten couscous irtonaiseksi haarukalla.

Paahda mantelit pannulla kauniin ruskeiksi, älä kuitenkaan polta niitä. Kääntele mantelit couscousin joukkoon. Vuoraa kulho jääsalaatin lehdillä tai rucolla ja lisää couscous kulhoon.

Saatat pitää myös lihapullista välimerellisin höystein.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s