Fetajuustokastike ja grillatut munakoisot

Yrteillä maustettu fetakastike

Munakoiso ja feta on lyömätön yhdistelmä. En ole koskaan maistanut munakoisosta tehtyä täysin epäonnistunutta ruokaa. Munakoison salaisuus on sen mehevä lihaisa maku. Kun siihen yhdistetään tuoreillä yrteillä maustettu feta, sitruunamehu ja hunaja, on tulos mainio.

Muutimme syksyllä. Nyt meillä on ensimmäistä kertaa 25 vuoteen parveke, tai oikeastaan kaksi. Toisella grillataan ja toisella syödään. Vielä syyskuussakin lasitetulla partsilla voi ruokailla, etenkin jos aurinko on paistanut koko päivän. Lämmittimiä ei olla vielä edes käytetty, mutta villatakkeja kylläkin.

Grillikausi meillä jatkuu myöhään syksyyn, sillä suunnittelemme keittiöremonttia. Nykyisessä keittiössämme ei ole kunnollista uunia, joten grilli helpottaa ruoanlaittorumbaa lieden äärellä kummasti.

Grilattu munakoiso, paprika ja herkkusienet

Vihannekset voi uunin sijaan paahtaa grillissä ja nauttia erilaisten kastikkeiden kanssa. Murustettu feta tuo kasviksiin ruokaisuutta ja sopivaa suolaisuutta.

Fetajuustokastike ja grillatut munakoisot, paprikat, herkkusienet

1 munakoiso
2-3 rk oliiviöljyä
ripaus suolaa
erivärisiä paprikoita
pulleita herkkusieniä
yrttinen fetakastike:
n. 150 g fetajuustoa
1 dl tuoretta lehtipesiljaa ja/tai basilikaa hienonnettuna
1/2 dl tuoretta timjamia tai oreganoa hienonnettuna
1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
2 tl juoksevaa hunajaa
mustapippuria myllystä

Pese kasvikset. Leikkaa munakoisot noin sentin paksuisiksi viipaleiksi, paprikat paksuiksi suikaleiksi ja puolita herkkusienet. Pyöritä munakoisoviipaleet oliiviöljyssä ja mausta suolalla.

Tee fetakastike. Hienonna tuoreet yrtit. Kaada kulhoon öljy ja sitruunamehu, sekoita joukkoon yritit ja murustettu feta.

Grillaa kasvikset pehmeiksi välillä käännellen. Laita kasvikset tarjolle vadille ja nauti fetakastikkeen kanssa.

(Huom. fetakastikkeen kanssa kuvassa on myös jogurttikastike, jota tarjosin grillatun broilerin kanssa. Siihen tuli turkkilaista jogrttia, suolaa, kuivattuja chililastuja, juustokuminaa ja oliiviöljyä)

Saatat pitää myös näistä resepteistä:

grillattu varhaiskaali

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s