Kiireisen kokin helppo ja nopea sitruunainen lohipasta

sitruunainen lohipasta

Tilkkanen kermaa sai tässä pastakastikkeessa sivuosan, pääroolin veivät punasipuli, lohi ja sitruuna.  Sitruunainen lohipasta onnistuu kiireenkin keskellä. Se valmistuu vartissa.

Kermainen, tillillä maustettu lohipasta ei kuulu perheemme suosikkeihin, niinpä melko usein lohipastan teko on ollut vain mielessä, mutta jäänyt toteuttamatta. Kun edellisenä päivänä aterialta jäi palanen loimulohta, kaapista löytyi  runsaasti sitruunoita ja limettejä,  päätin kokeilla, saanko perheen hyväksynnän lohipastalle.  Hyvin siinä kävi. Lopputulokseksi syntyi raikas, sitruunainen kastike pastalle, jota säesti valkoviini sekä limetin mehu.  Kastike ei kuitenkaan ollut liian hapokas ja pasta maistui koko perheelle.

Hienonsin lohen melko tahnamaiseksi, joten kastikkeen rakenne oli aika tanakka. Sen ei kannata antaa häiritä, sillä sitruuna-ja limetti varmistavat raikkauden. Lohipastan voi tehdä hyvin kylmä-tai lämminsavulohesta tai tuoreesta lohesta tai kirjolohesta. Tällöin lohifileestä poistetaan nahka ja kala leikataan suikaleiksi. Kala kypsyy hetkessä kastikkeen joukossa.

Sitruunainen lohipasta

1 punasipuli
oliiviöljy
1 sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu
1/2 – 1 dl valkoviiniä
1/2 – 1 dl kermaa
pala lämminsavu- tai loimulohta
2 tl hyvää sinappia
limetin mehua maun mukaan
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
kourallinen hienonnettua persiljaa

Kuori ja hienonna sipuli. Pienennä lohi haarukalla, mausta tarvittaessa suolalla ja pipprurilla sekä limetin mehulla. Pese sitruuna ja raasta sen kuori. Purista sitruunanmehu.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä.

Kuullota punasipulia hetki oliiviöljyssä kunnes se pehmenee. Lisää sitruunankuoriraaste, sekoita ja kaada joukkoon sitruunan mehu sekä valkoviini. Anna kiehahtaa. Jos käytät tuoretta kalaa lisää se tässä vaiheessa kastikkeeseen ja anna kypsyä hetki sitruuna-viiniseoksessa. Lisää sitten kerma ja kypsä lohi, jos käytät sitä.

Mausta kastike sinapilla, pippurilla ja suolalla. Maista kastiketta ja lisää tarvittaessa vielä limetin mehua. Viimeistele persiljasilpulla.

Saatat pitää myös näistä pastaruoista:

Helppo ja nopea sitruunapasta
Tomaattinen tonnikala-oliivikastike pastalle 
Salsa verdeä, tonnikalaa ja pastaa

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s