Koulut alkoivat ja samalla myös pojan tiukat treeniaikataulut. Arki-illan ruokaratkaisujen pohdintaan ei ole aikaa puolta tuntia kauempaa. Niinpä turvaudun useimmiten pasta-ateriaan. Tämä vahvojen makujen kastike syntyy samalla, kun pastavesi kiehuu.
Tomaattinen oliivikastike toimii pastakastikkeena ilman tonnikalaakin. Silloin voit tarjota pastan parmesaaniraasteen kanssa.
Tomaattinen tonnikala-oliivikastike pastalle
400 g pastaa
oliiviöljyä
1 -2 valkosipulinkynttä
1 tuore punainen chili
koosta riippuen 2-4 anjovisfilettä
500 g kirsikkatomaatteja (punaisia ja keltaisia)
10 oliivia hienonnettuna
2 prk tonnikalaa
1/2 sitruunan mehu
rucolaa
(kapriksia)
Laita pasta kiehumaan runsaaseen suolalla maustettuun veteen ja keitä pakkauksen ohjeen mukaisesti.
Pilko valkosipulinkynnet. Poista chilistä siemenet ja pilko sekin. Puolita kirsikkatomaatit ja viipaloi oliivit ohuiksi renkaiksi. Hienonna anjovisfileet.
Kuullota valkosipuli ja chili pannulla tilkassa oliiviöljyä. Lisää joukkoon hienonnettu anjovis ja kirsikkatomaatit. Anna kastikkeen kiehua, kunnes pasta on valmista. Lisää tomaattikastikkeeseen tonnikala ja sitruunamehu sekä kaprikset. Sekoita hyvin. Laita lämpö pois liedeltä ja lisää kourallinen tuoretta rucolaa. Nauti vastakeitetyn pastan kanssa.