Viking Linen joulubuffet on tänä vuonna varustamon omien keittiömestarien ja Ruotsin kokkimaajoukkueen yhteistyön tulos. Runsas, perinteisiä pohjoismaisia makuja notkuva joulupöytä ei jätä kylmäksi, eikä nälkäiseksi.
Joulun kalapöydällä on erityinen paikka sydämessäni sekä kotioloissa, että näemmä laivalla. Tunnustan, että siihen olisin voinut jäädä. Kaloja oli tarjolla monta metriä, silliä, silakoita, lohta ja mätiä erilaisissa muodoissa. Vanhoja tuttuja herkkuja, kuten katkarapuja, niitä ei kai laivan buffasta voi jättää pois, sekä sipulisilliä, sinappisilliä, graavia ja kylmäsavustettua lohta.
Tuttujen kalaruokien joukosta löytyi myös uudenlaisia, mutta pohjoismaisella otteella raikkaasti ja onnistuneesti valmistettuja kalaruokia, esimerkiksi tyrnillä ja rosmariinillä maustettua silliä, maustepaistettua lohta, turskapihviä Wallenbergin tyyliin ja savustettua silliä.
Laivalla oli myös lipeäkalaa niille, jotka sitä jouluna kaipaavat. Itse en tuota kuuluisaa herkkua maistanut. Ne, jotka maistoivat, kehuivat sitä pehmeän makuiseksi ja onnistuneeksi. Kaikkia lipeäkalaa kammoksuvia voin rauhoittaa. Lipeäkala ei tuoksullaan huomiota herättänyt.
Viking Linen joulupöytä on yhdistelmä vanhaa ja uutta
– Tänä vuonna olemme halunneet nostaa raikkaalla tavalla esiin pohjoismaisia ruokia ja makuja. Tätä samaa filosofiaamme jatkamme myös joulupöydässämme, kertoo Viking Linen ravintolapäällikkö Bodil Ståhl joulubuffetia esittelevässä lehdistö-ja bloggaajatilaisuudessa.
Joulupöydässä on niin paljon tarjontaa, että tältä maistajalta kinkku lähes unohtuu. Sitä saa onneksi juuri niin ohuina siivuina kuin haluaa, sen takaa veitsellä siivuja vuoleva kokki.
Vaikka joulupöydän pääpaino onkin kala-ja liharuokien tarjonnassa, kasvisruoat ovat hyvin edustettuina. Lämpimissä ruoissa perinteisten lanttu-, porkkana- ja perunalaatikoiden, punakaalisalaatin rinnalla kilvoittelevat viskicheddarin kanssa tarjottu, siirapissa paistettu lanttu, paahdettu juuriselleri ja hasselpähkinämajoneesi sekä sahramikeitetty fenkoli valkoviinikastikkeessa. Lisukkeissa loistavat appelsiinikeitetyt kurpitsat ja paahdettu kukkakaali.
Jälkiruokaa sen seitsemää + 8 sorttia
Aivan oikein, laskin ihan itse, jälkiruokapöydässä on tarjolla 15 eri lajia. Onneksi jälkiruokien annoskoot ovat pienet. Jos, joku kokee ne liian pieniksi noin 20 metrisen joulupöydän päätöksenä, niin niitä voi ottaa useamman. Yksittäisten annosten ansiosta laivassa pystytään vähentämään ruokahävikkiä. Monelle on varmasti tuttua entisaikojen isot jälkiruokakulhot, joista tuli makeanhimossa mätkittyä lautaselle valtavia kasoja useampaa laatua, joita ei sitten lopulta jaksanutkaan syödä.
Vaikka jälkkäreiden annoskoot ovat pienet, myönnän etten ole kummoinenkaan syömisen sankari. Jaksoin maistaa 15 makeasta palasta kahta: kinuskiomenaa ja kanelikermavaahtoa sekä mutakakkua ja vadelmasurvosta. Kummatkin annokset täyttivät sekä ulkonäöltään että maultaan odotukset. Tosin niihin ei vielä joulupöydän anti päättynyt.
Kaikkensa antaneen, sulattelemaan lähtevän, maistelijan hyvästeli jouluinen irtokarkki- ja piparkakkuvalikoima.
Joulubuffet on katettuna Viking Linen laivoilla 17.11. – 26.12.2017.
Maistelulounaan lehdistölle sekä ruokablogaajille tarjosi Viking Line.
Lisää joulujuttuja:
Kinkun kuorrutus liekittämällä on HK:n tämän joulun niksi