Punajuuririsotto on syysruokaa parhaimmillaan. Punajuuren makean pähkinäinen maku yhdistettynä yrtteihin ja juustoon on lyömätön.
Risoton juju piilee sen lopputtomissa variaatioissa vähän samaan tapaan kuin pastaruoissa. Risotossa voi hyödyntää kulloinkin käynnissä olevaa satokautta tai kaapista löytyvää maustetta. Syksyllä risotto syntyy kurpitsasta ja punajuuresta, talvella se maustuu sitruunalla, keväällä siihen sujahtaa parsa ja kesällä kesäkurpitsa, basilika tai tilli.
Punajuuri rakastaa juustoja ja yrttejä. Tähän risottoon sopii parmesaanin lisäksi myös sinihomejuuston murut sekä tuore timjami.
Punajuurisotto
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
2 punajuurta raastettuna
2 rkl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
noin 1 l kuumaa kanalientä
2 dl parmesaanijuustoraastetta
2 rkl voita
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia
lisäksi:
parmesaania tai sinihomejuustomuruja
Pese, kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja hienonna punasipuli sekä valkosipulinkynnet. Keitä kanaliemi.
Kuumenna tilkka öljyä padassa. Lisää sipulit ja kuullota hetki. Lisää sitten punajuuri ja anna sen paahtua hetki. Lisää riisi ja kuullotta ja sekoita hyvin. Lisää valkoviini riisin joukkoon koko ajan sekoittaen. Anna viinin imeytyä kokonaan riisin joukkoon ennen kuin lisäät kanalientä pienissä erissä riisin joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa voi ja parmesaani. Anna risoton hautua kaikkiaan noin 20 minuuttia. Valmis risotto saa olla kosteaa ja löysähköä.
Mausta risotto maun mukaan suolalla, mustapippurilla sekä tuoreella timjamilla. Ripottele päälle parmesaanilastuja tai sinihomejuustomuruja.
Katso lisää risottoreseptejä
Kesäkurpitsarisotossa yhdistyvät kolme huippumakua