Taivaallinen pestoresepti

Itse tehty pesto

Itse tehdyn peston rinnalla kaupan valmistuote on vain kalpea varjo. Pesto on mainio kastike paitsi pastalle myös grilliruoille, leivälle ja  salaateille. Pestolla maustettu perunamuusi maistuu vaikkapa kalaruokien kanssa.  Nappaa tästä käyttöön taivaallisen hyvä pestoresepti.

Peston juurien uskotaan ulottuvan tuhansien vuosien taakse antiikin Roomaan. Siellä valmistettiin moretum-tahnaa  murskaamalla mortelissa juustoa ja  yrttejä. Tahnan kostukkeena käytettiin oliiviöljyä ja viinietikkaa sekä mausteena suolaa. Seokseen saatettiin lisätä myös erilaisia pähkinöitä.

Tuntemamme pesto-resepti on lähtöisin Pohjois-Italiasta, tarkemmin kaiketi Genovasta (pesto genovese). Peston pääraakaaineita ovat: basilika, juusto (yleisimmin parmesaani tai pecorino), valkosipuli, pinjansiemenet, suola ja oliiviöljy. Pesto nautitaan lämmittämättömänä ja se sopii hyvin kesäisten ruokien maustajaksi.

Pestoa kannattaa valmistaa itse ja  kerralla runsaampi määrä, sillä se säilyy jääkaapissa jopa viikon ja on helppo sekä nopea valmistaa. Parhaimman peston saat aikaiseksi, jos maltat nuijia sen morttelissa. Mutkat suoriksi -kokki menettää hieman maussa, kun käyttää tehosekoitinta. Valitset sitten kumman tahansa tavan, itse tehty pesto voittaa silti kaupan valmistuotteen.

Pesto

1 ruukkubasilika tai 1 nippu tuoretta basilikaa
noin 1/2 tl  merisuolaa
1 valkosipulinkynsi
pieni kourallinen pinjansiemeniä
3/4 dl – 1 dl parmesaani- tai pecorinoraastetta
oliiviöljyä
( tipat sitruunaa tai valkoista balsamiviinietikkaa)
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

Pesto morttelissa:
Kuori valkosipulinkynsi ja murskaa se merisuolan kanssa morttelissa.  Paahda pinjansiemenet. Lisää basilikanlehdet joukkoon ja jatka murskaamista. Lisää pinjansiemenet, hetken päästä juusto ja jatka nuijimista. Kun kaikki ainekset ovat tasaista massaa, lisää oliiviöljyä sen mukaan kuinka tahnamaisena haluat pestosi. Mausta mustapippurilla ja ripauksella suolaa sekä sitruunamehu-tai balsamiviinietikkatipalla).

Pesto tehosekoittimessa:
Kuori valkosipulin kynsi. Laita basilikanlehdet, valkosipuli ja paahdetut pinjansiemenet tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi. Lisää oliiviöljyä tarpeen mukaan ja mausta kuten yllä mortteliversiossa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s