Sunnuntai on yksi viikon parhaista päivistä. Silloin ei meidän perheessä ole kiire kenelläkään minnekään. Ei myöskään aamiaisella. Kokoan pöytään suosikkiruokiamme ja syömme pitkän kaavan mukaan. Nämä herkut valmistuvat hetkessä.
Maukas sunnuntain brunssi syntyy mustikkasmoothiesta, muutamasta salaatista, tuoreesta leivästä tai vastapaistetuista sämpylöistä, leikkeleistä ja parista herkkujuustosta.Makeana herkkuna maistuu salaatti kauden hedelmistä ja jonkun lähisedun suklaapuodin pienet käsintehdyt suklaat. Brunssijuomina toimivat vastapuristetut tuoremehut, prosecco tai cava, ja kahvi.
Ja taustalla soi letkeä Sunday jazz.
Meloni-parmankinkkusalaatti
4 annosta
1 pussi valmista salaattisekoitusta tai sopiva sikermä jääsalaattia, rucolaa ja punasalaattia
noin puolikas cantaloupe-melonia
1 persimon (jos sesongissa)
1 pkt parmankinkkua
50 – 100 g pehmeää vuohenjuustoa
tarjoiluun:
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
Pese salaatti. Leikkaa meloni ja persimoni suupaloiksi. Asettele salaatti ja kaikki muut aineet kulhoon. Tarjoa salaatin kanssa oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa.
Tomaatti-mozzarellasalaatti
4 annosta
3-4 kypsää tomaattia
basilikaa
1 pallo mozzarellaa
suolaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
Pese tomaatit ja viipaloi ne. Leikkaa mozzarella viipaleiksi. Asettele tarjoilulautselle lomittain tomaattia, basilikanlehtiä ja mozzarellaa. Mausta suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla. Tarjoa oliiviöljyn ja balsamiviinietikan kanssa.
Juustotarjotin
Pehmeää valkohomejuustoa, esim. Helsingin Meijeriliikkeen Linnunlaulua
Kirsikka-tai karpalohilloa
Kova ja aromikas juusto, esim. Kaltbachin luolakypsytetty gruyère
Letkeää sunnuntaita.