Uppomunan valmistukseen tarvitset kattilan, laakean korvallisen kahvikupin, vettä, etikkaa ja reikäkauhan. Valmistus ei ole vaikeaa. Taika piilee siinä, että käytät riittävästi etikkaa, et lainkaan suolaa, annat kanamunan kiehua maltillisella lämmöllä ja vain muutaman minuutin.
Uppomuna maistuu aamiaisella. Niinä hitaina sunnuntai-aamuina, kun tarkoitus on herkutella. Paahtoleipä pekoni ja kinkku sopivat sen karveiksi, samoin graavilohi, piparjuuri ja ruohosipuli.
Mainio lounas syntyy paahdetusta ruisleivästä, joka päällystetty avokadolla ja kruunattu uppomunalla. Tomaatti-basilikasalaatti täydentää lounaan.
Uppomunat
4 annosta
1 l vettä
noin 3/4 dl väkiviinaetikkaa
4 tuoretta, jääkaappikylmää luomukananmunaa
Kiehauta vesi ja etikka kattilassa. Laske lämpöä niin, että seos poreilee kevyesti.
Riko kananmunat yksi kerrallaan kahvikuppiin. Tee veteen pieni pyörre, kaada muna pyörteeseen ja anna sen uida vedessä noin kolme minuuttia. Aika riippuu siitä, kuinka valuvan munan haluat. Nosta munat reikäkauhalla ja valuta hetken aikaa, jottei siihen jää keitinvettä. Tarjoa heti paahtoleivällä meilesi lisukkeen kanssa.