Banaanileipä eli banaanikakku – helppoa leivontaa

Banaanikakku eli banaanileipä

Banaanileipä eli banana bread on laiskan leipurin unelma. Aineet vain sekaisin ja noin 50 minuutin paisto uunissa. Banaanikakku on myös mainio tapa hukata tummuneet banaanit.

Banaanikakku säilyy periaatteessa hyvin ja on kuulemma parhaimmillaan parin päivän vanhana. Imeisesti meillä leivotaan niin harvoin, että kakku hupenee jo puoleen lähes heti uunista tultuaan. En ole koskaan päässyt maistamaan sitä kahden päivän vanhana, koska kakku on siinä vaiheessa jo kadonnut.

Meidän killpauimarimme eväs on usein banaani, ja niitä onkin aina hedelmävadissa. Lisäksi parhaiten tummuneet banskut saattavat löytyä uimarin repusta. Niinpä meillä riittää aineksia joko smoothieen tai kakkuun. Harvemmin niitä joutuu pois heittämään – onneksi.

Banaanileipä on pelastus, koska sen leipominen vie vain hetken ja ainekset vain sekoitetaan. Sillä aikaa, kun se on uunissa voi uppoutua muihin puuhiin.

Banaanikakkua voi tuunata pähkinärouheella tai suklaahipuilla. Meillä toivotaan aina peruskakkua: ”Miksi kannattaa muunnella jotain, joka on jo valmiiksi hyvää”, kuului kommentti.

Banaanileipä eli banaanikakku

3 kpl kypsää, tummunutta banaania
100 g sulatettua voita
1 – 1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa

Voitele ja korppujauhota kevyesti suorakaiteen mallinen noin litran vetoinen kakkuvuoka.

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Sulata voi kasarissa.

Muusaa banaanit haarukalla tasaiseksi soseeksi.

Riko kananmunat kulhoon ja sekoita niiden rakenne kevyesti rikki.

Sekoita kulhossa hieman jäähtynyt voisula, sokerit, munat ja banaanisose.
Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja kääntele ne taikinaan.

Kaada taikina kakkuvuokaan. Paista banaanikakku 175 asteessa uunin keskiosassa kunnes se on kypsää. Aikaa kuluu uunista riippuen 45 – 50 minuuttia.

Voit kokeilla kakun kypsyyttä tikulla. Jos tikkuun tarttuu taikinaa, kakku on vielä raaka.

Katso myös helpon ranskalaisen suklaakakun ohje.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s