Feta-pinaattipiirakka on klassikko, joka katoaa ainakin meillä aina viimeistä palaa myöten.
Tein ensi kertaa feta-pinaattipiirakkaa olessani töissä Keskossa. Sain reseptin legendaarisesta K-koekeittiöstä, jossa uudet tuotteet kokeiltiin ja maisteltiin. Resepti liittyi silloin muistaakseni uuteen Pirkka-tuotteeseen, muovipurkissa myytäväksi tulleeseen feta-juustoon, nykyään sitä kuuluu nimittää salaattijuustoksi.
Innostuin piirakasta niin, että leivoin sitä aina myyjäisiin ja yllätysvieraille. Tein sen aina valmiista lehtitaikinalevyistä, joten sen valmistaminen ei nyt varsinaista leipomista ollut, mutta juuri siksi ihanan nopeaa ja helppoa. Viimeiset viisi vuotta olen vältellyt sen tekemistä, mutta nyt se maistui taas yhtä herkulliselta kuin ensimmäisellä kerralla.
Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vielä pakastettua ja pilkottua sipulia, mutta sen verran viitseliäs olen, että hienonnan sipulin aina itse.
Feta-pinaattipiirakka
Pohja:
3 kpl lehtitaikinalevyjä
Täyte:
1 sipuli hienonnettuna ja kuullotettuna
oliiviöljyä sipulia varten
1 ps(150 g) pakastepinaattia
200 g fetajuustoa
3 kananmunaa
2 dl kevytkermaa tai kermaviiliä
mustapippuria
ripaus muskottipähkinää
Ota lehtitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan.
Ota pinaatti sulamaan ja valuta sulanut pinaatti siivilässä. Purista sulatetusta pinaatista liika neste pois.
Kuori ja hienonna sipuli. Hauduta sipulikuutioita öljyssä paistinpannulla.
Valuta fetajuustosta liika neste pois.
Vuoraa piirasvuoka lehtitaikinalevyillä. Levitä piiraspohjalle pinaatti, kuullotetut sipulikuutiot ja fetajuustomuruset.
Vatkaa kananmunien rakenne rikki, lisää kevytkerma tai kermaviili ja mausteet. Kaada vuokaan.
Paista feta-pinaattipiirasta 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 45 minuuttia.
Saatat pitää myös fetajuustokastikkeesta ja grillatuista munakoisoista tai fetalla maustetuista broileripyöryköistä.