Sain maisteltavakseni HK:n Maakarit-sarjan Livornon Luigi -raakamakkaran. Se tuli parahiksi markkinoille grillikauteen, mutta taipuu mainiosti viileähkön kesäpäivän pastakastikkeesenkin.
Livornon Luigin mausteista löytyy välimerellisiä yrttejä, muun muassa oreganoa, rosmariinia ja timjamia. Sen yrttisen hienostuneet maut sopivat loistavasti tomaattiseen pastakastikkeeseen.
Tomaattinen raakamakkarakastike pelastaa kiireisen arki-illan. Meillä kaapista löytyy aina tomaattimurskaa, sipulia, valkosipulia ja basilikaa. Eikä tähän soossin paljon muuta tarvitakaan. Aikaa sen valmistamiseen kuluu alle puoli tuntia.
Tomaattinen pastakastike raakamakkarasta
1 pkt/n. 300 g yrteillä maustettua raakamakkaraa, esim. Livornon Luigi
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 prk hyvää tomaattimurskaa
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta timjamia tai basilikaa
lisäksi:
250 g tuorepastaa
parmesaania raastettuna
Kuori ja hiennonna sipulit Kaada oliiviöjyä pannulle. Leikkaa tai purista raakamakkaroista pieniä paloja pannulle. Paista ne kypsiksi ja lisää paistamisen loppuvaiheessa sipulit kuullottumaan pannulle oliiviöljyyn. Lisää lopuksi tomaattimurska ja anna hautua hetki. Mausta suolalla, mustapippurilla ja tuoreella timjamilla tai basilikalla.
Keitä tuorepasta pakkauksen ohjeen mukaan runsaassa suolalla maustetussa vedessä.
Tarjoa pasta makkarakastikkeen ja parmesaaniraasteen kanssa.
Saatat pitää myös näistä pastaresepteistä:
Helppo ja nopea tomaattinen tonnikala-oliivikastike pastalle
Pastakastike tuoreista tomaateita ja raakamakkarasta
Köyhän miehen pasta
Tämä oli todella hyvää. Korvasin tomaattimurskan kuorituilla kirsikkatomaateilla (kun halusin opetella kuorimaan niitä) joita muusasin paistamisen yhteydessä ja olen tehnyt tätä myös purkitetuilla kirsikkatomaateilla. Uusi suosikkipastakastikkeeni!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kuulostaa todella hyvältä ja ihanaa, kun löytyy uusia suosikkeja. Niitä minäkin metsästän. Elämä on liian lyhyt, että kannattaisi syödä koko ajan samaa ruokaa:)
TykkääTykkää