Kokonainen kala uunissa italialaisittain

Kokonainen nieriä menossa uuniin: lehtipersiljaa, sitruunaa ja kapriksia

Kokonaista kalaa on yhä useammin tarjolla marketeissa. Nappasin kaupasta matkaan kokonaisen nieriän. Siitä tulee erinomaista uunissa kypsennettynä.

Hesarin ruokasivuilta löytyi kokeilemisen arvoinen resepti: kala sanomalehdessa italialaisittain. Reseptin juju on kypsyttää kala uunissa meheväksi sanomalehteen käärittynä.

Noudatin ohjetta muuten tarkasti paitsi levitin lehtipersiljasta, sitruunamehusta ja -kuoresta, kapriksista ja oliiviöljystä tekemääni mausteseosta myös kalan sisälle. En halunnut laittaa kalaa suoraan päivän hesarin päälle, vaan käytin leivinpaperia välissä ja sitten kiedoin kalan sanomalehteen.

Uunissa kypsennetty kala koristellaan lehtipersiljalla, sitruunaviipaleilla ja oliiveilla. Hesarin reseptissä kalan kanssa tarjotaan grillattuja paprikoita. Meiltä löytyi kesäkurpitsaa, joten kuullotin sitä uunikalan kaveriksi.

Kalasta tuli sitruunaisen raikas ja upean mehevä. Kannattaa kokeilla. Se sopii vaikkapa joulupöytään tai muuhunkin juhlaan.

Kokonainen kala uunissa

1 kokonainen kala, esimerkiksi nieriä (noin 1 kg)
hiutalesuolaa
mustapippuria myllystä
1 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl pieniä kapriksia
1 sitruunan mehu ja kuoriraaste
Lisäksi:
leivinpaperia
sanomalehtiarkkeja
Tarjoiluun:
vihreitä oliiveja
isoja kapriksia

Pyyhi kala sisältä ja päältä talouspaperilla. Mausta suolalla ja pippurilla.

Hienonna lehtipersilja. Sekoita persilja öljyn, kapristen ja sitruunan kuoriraasteen kanssa. Levitä seosta kalan päälle.

Laita kala  sanomalehtiarkkien päälle. Jos et halua laittaa kalaa suoraan sanomalehdelle, laita väliin pala leivinpaperia. Taittele nyytiksi. Sido paistinarulla. Kastele paketti kokonaan kylmällä vedellä.

Paista 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Käännä paketti ja jatka paistamista 10–15 minuuttia tai siihen asti, kunnes paketti on kuiva.

Avaa paketti. Nahkaa saattaa irrota sanomalehden mukana. Pirskottele kalan päälle sitruunamehua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s