Vuohenjuustopiirakka hurmaa lounaalla tai brunssilla

Vuohenjuustopiirakka, timjamia ja omenaa

Vuohenjuustopiirakka on pehmeän täyteläinen suolainen piirakka, johon tuo raikkautta ohuet omenasiivut ja timjami. Piirakka syntyy helposti kaupan pakastealtaan valmistaikinasta.

Tämä vuohenjuustopiirakka on saanut inspiraation  Teresa Välimäen Anna.fi:lle tekemästä omenaisesta vuohenjuustopiirakasta. Teresan vuohenjuustopiirakassa tehdään pohja alusta alkaen itse, mutta mä olin laiska ja käytin kaupan valmista pakastetaikinaa. Varsinkin, kun sellainen löytyi omasta pakastimesta.

Piirakan täytettä sovelsin sen mukaan mitä kaapistamme löytyi. Meillä ei ollut kuin parmesaania raastettavaksi, joten käytin sitä. Tuohonhan sopii miedompikin juusto tai sitten sen voi tehdä iki-ihnasta Västerbotten-juustosta. Parmesaani ruskistui hieman liikaa tuon piirakan pinnalla, muttei se makua haittaa. Jos kaiken juuston sekoittaa täytteeseen, saa varmasti kauniimman lopputuloksen.

Suolainen piirakka on mainio tarjottava pääsiäisen aikaan ihan vaan oman perheen kesken. Raikkaan salaatin kanssa siitä syntyy jo lounas tai iltapala. Ajattelin leipoa sitä ehkä jossain vaiheessa vietettäviin yo-juhliin. Jos juhlat ajoittuvat vasta syksylle, tähän saisi ihania hapokkaita, kotimaisia omenoita.

Vuohenjuustopiirakka

1 pkt (400g) piirakkataikinaa

Vuohenjuustopiirakan täyte:

2 dl kuohukermaa
200 g pehmeää vuohenjuustoa
3 kananmunaa
2 tl Dijon-sinappia
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 dl parmesaaniraastetta
1 rkl tuoretta timjamia hienonnnettuna
Pinnalle:
1 – 2 kpl kirpeää omenaa ohuina viipaleina
1/2 tl tuoretta timjamia hienonnettuna
1 tl parmesaaniraastetta

Sulata pakastetaikina pakkauksen ohjeen mukaan.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Taputtele taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija n. 26 -28 cm) pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa uunin alatasolla 10 minuuttia.

Hienonna timjami. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi.

Riko kananmunat kulhoon ja sekoita niiden rakenne tasaiseksi. Mittaa kulhoon kerma, vuohenjuusto murusina, parmesaaniraaste ja sekoita tasaiseksi. Mausta, sinapilla, suolalla, mustapippurilla timjamilla, säästä kuitenkin muutama hippu timjamia koristeeksi. Kaada juusto-kananmunaseos piirakkapohjalle. Lado piirakan päälle omenasiivut ja viimeistele piirakka timjamilla sekä yhdellä ruokalusikallisella parmesaaniraastetta.

Paista vuohenjuustopiirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia.

Katso myös: Mehevä feta-pinaattipiirakka syntyy helposti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s