Kullanruskeat ja rapeat Hasselbackan perunat

Hasselbackan perunat

Ruotsista meille rantautuneet Pähkinämäen perunat ovat perunaruokien aatelia. Nämä uunissa kullanruskeasksi paahtuneet, voisulalla valellut herkkupotut ovat helpot valmistaa, mutta vaativat lähes tunnin kypsymisaikaa, täydellinen viikonloppuruoka siis.

Tarina kertoo  kokkikokelaan keksineen uunissa kypsennettävät jännästi leikatut perunat vuonna 1953. Kokkiharjoittelija Leif Elisson sai idean viuhkamaisesti siivutetuista perunoista ravintola Hasselbackenissa, Tukholmassa. Ja yhä edelleen nämä klassikkoperunat löytyvät samaisen ravintolan  ruokalistalta.

Hasselbackan perunat

4 annosta

6-10 keskikokoista kiinteää perunaa
2-3 rkl voita
suolaa
valkopippuria
2 rkl korppujauhoja

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Pese ja kuori perunat. Leikka perunoihin vieri viereen viiltoja niin, että ne säilyvät kuitenkin pohjasta yhtenäisinä.

Laita perunat voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan viipalepuoli ylöspäin.  Sivele perunat voisulalla. Kypsennä perunoita uunin keskiosassa 45-50 minuuttia.

Ota vuoka ulos paistamisen aikana ja sivele voisulalla. Mausta perunat suolalla ja pippurilla.Kun paistoaikaa on jäljellä vielä noin 10 minuuttia, voit sirotella perunoiden päälle korppujauhoja.

Perunat ovat valmiit, kun ne ovat sisältä pehmeät ja pinnalta kullaruskeita ja rapeita. Voit kokeilla perunoiden kypsyyttä puutikulla.

Hasselbackan perunat maistuvat vaikkapa täytetyn porsaanfileen tai naudanulkofileen kanssa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s