Gnocchivuoka on tuhti ja simppeli talviajan kasvisruoka, josta riittää pienelle perheelle pariksi päiväksi apetta. Gnocchi alla sorrentina hurmaa mehevien tomaattien, tuoksuvan basilikan ja sopivasti sitkeän mozzarellan makuyhdistelmällä.
Gnocchivuoka alla sorrentina on peräisin Etelä-Italiasta, Campanian alueelta. Ohjeesta on varmaan lukuisia muunnoksia, mutta tässä yksi, jonka nappasin yhdeltä suosikkisivustoltani, Giallo Zafferano -ruokasivulta. Giallo Zafferanon video-ohjeilla onnistuu, vaikkei juurikaan osaa italiaa. Ohjeet ovat simppeleitä ja videot selkeitä.
Tämän pastavuoan voi tehdä gnocchien sijaan vaikkapa fusilleista, mutta näin talvella pehmoinen gnocchi maistuu erityisen hyvältä. Nappasin gnocchit kaupan tuorepastahyllystä. Yritän nykyään tehdä pastavuoan sen verran runsaaksi, että siitä riittää kahdelle aterialle. Niinpä poimin kaupasta kaksi pakkausta gnoccheja ja mozzarellaa matkaan.
Gnocchivuoka alla sorrentina

6-8 annosta
2 pkt gnoccheja (2 x 500g De Cecco Gnocchi di Patate perunapastaa)
suolaa gnocchien keitinveteen
Tomaattikastike
2 prk (800 g) hyvää tomaattimurskaa
1 -2 valkosipulinkynttä
10 lehteä basilikaa
2 rkl oliiviöljyä
ripaus sokeria
suolaa ja mustapippuria myllystä
Vuokaan
250 g mozzarellaa
70 parmesaaniraastetta
Tee ensin tomaattikastike. Kuori valkosipulinkynnet. Kaada kattilanpohjalle oliiviöljy ja kuullotta öljyssä kuoritut valkosipulinkynnet. Lisää sitten tomaattimurska, sokeri ja basilikan lehdet kattilaan. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia. Nappaa sitten tomaattikastikkeesta valkosipulit pois. Mausta tomaattikastike lopuksi suolalla ja mustapippurilla
Keitä gnocchit pakkauksen ohjeen mukaan runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Kun gnocchit ovat valmiit, nosta ne keitinvedestä rauhallisesti reikäkauhalla ja pudottele tomaattikastikeen joukkoon. Sekoita lopuksi varovasti.
Laita uuni kuumenemaan 225-asteeseen.
Leikkaa mozzarella-pallot ohuiksi viipaleiksi. Kaada gnocchitomaattiseosta uunivuokaan, lado päälle kerros mozzarellaa ja muutama lusikallinen parmesaaniraastetta, tee vielä toinen kerros samoin ja viimeistele vuoka parmesaaniraasteella.
Gnocchivuoka alla sorrentina saa gratinoitua uunissa noin 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja pinta on saanut muakava värin.
Saatat pitää myös vuohenjuustolla säväytetystä chorizo-pastavuoasta.