Kaupallinen yhteistyö Festivon kanssa. Teimme viime vuoden lopulla keittiöremontin. Samalla vahdoimme jääkaappi-pakastimen uuteen. Festivon kylmiöpakastimen valinta ei ollut itsestäänselvyys. Se vaati perusteluja ja harkintaa.
Kävimme remonttia suunnitellessamme useammassa keittiöliikkeessä ja kiertelimme Habitare-messuilla. Pyysimme neljästä firmasta tarjouksen ennen kuin päädyimme nykyiseen keittiöömme.
Jo ensimmäisessä keittiöliikkeessä iskin silmäni Festivon kylmiöpakastimeen. Se oli ulkonäöltään pelkistetyn linjakas, sopiva haaveissamme olevaan lähes minimalistiseen keittiötyyliin. Värivaihtoehdoissa löytyi valkoinen, musta, rosteri ja harmaa.

Olin aluksi rosterin kannalla, enkä olisi edes älynnyt tutkia harmaata, ennen kuin keittiöliikkeessä näytettiin rinnakkain rosterin ja harmaan mallia. Sävyt oli lähellä toisiaan, mutta rosterissa näkyivät sormenjäljet, harmaassa ei. Laiska siivooja oli myyty.
Kaupat eivät kuitenkaan olleet selvät. Meillä on perheessä kaksi päättäjää ja yksi ei niin äänetön ”osakas”. Aina nälkäinen uimari oli helppo taivuttaa tilavan kylmäsäilytyslaitteen kannalle, toinen päättäjä taas vaati aika lailla määrätietoista perustelua, intohimoista palopuhetta.

Niinpä kaikissa keittiötarjouksissamme kulki mukana kaksi eri jääkaappi-pakastinvaihtoehtoa. Kyseisen keittiöliikkeen suosittelema vaihtoehto sekä toinen versio, jossa oli mukana Festivon 120 cm:n kylmiöpakastin.
Työmatkat, ruoanhankinta ja -laitto vievät vapaa-ajastamme suuren osan. Pohdimme, miten voimme vähentää kaupassa käyntejä ja autoilua. Säästää rahaa ja aikaa. Meillä kokataan joka päivä ainakin yksi lämmin ateria. Sen lisäksi kilpauimari tarvitsee vielä kunnon aamiaisen, väli- ja iltapalat. Jääkaappi ei voi koskaan olla tyhjä.
Päädyimme lopulta Festivon kylmiöpakastimeen, sillä sinne mahtuu helposti perheen viikon ruoat. Tilavassa jääkaapissa ruoat saa pidettyä järjestyksessä, jokaisella raaka-aineella on oma paikkansa, eikä hyllyjen takaosiin ole enää unohtunut tähteeksi jääneitä ruokia pilaantumaan.
Yksi päätökseemme vaikuttava tekijä oli vielä kylmiöpakastimen kotimaisuus ja mahdollisuus saada huolto sekä varaosia laitteeseen, mikäli tarve joskus vaatii.
nollalaatikossa säilyvät kalat, mädit ja viilenevät juomat
Festivon kylmiöpakastimessa on ruoalle neljä eri säilytyslämpötilaa ja neljä ”osastoa”. Normaalin jääkaappi- ja pakastinlämpötilojen lisäksi erillinen tuoresäilytyslaatikko, johon sujautan kalatuotteet, mädit ja muut herkästi pilaantuvat herkut. Erillinen vihanneslaatikko sopii kylmänherkille vihanneksille, kuten muun muassa kurkulle. Jääkaapissa on lisäksi puinen laatikko juureksile.

Vaikka olen osin intohimoinen kokkaaja, en halua viettää kaikkea vapaa-aikaani ruokakaupassa. Tavoitteeni on jo pitkään ollut päästä siihen auvoiseen tilaan, jossa jääkaapista vaan töiden jälkeen napataan raaka-aine ja ryhdytään kokkamaan.

Kun jääkaappi-pakastin on hyvin suunniteltu, sinne mahtuu yllättävän paljon ruoka-aineita. Asumme alueella, jossa on vain yksi pieni lähikauppa. Käymme nykyään viikonloppuisin autolla isommassa kaupassa ja pyrimme ostamaan kerralla koko työviikon raaka-aineet eri ruokiin. Suunnittelemme ruokalistat ainakin torstaihin asti. Aikaa, rahaa ja autoilua säästyy näin kummasti ja hyvä kaupassakäyntirytmi alkaa jo löytyä.
Selviämme lähes aina pelkästään hankkimalla viikolla leipää, tuoretta kalaa ja salaattia. Melkein kaikki muu säilyy hyvin useamman päivän jääkaapissa. Huolellinen ruokalistan suunnittelu ja ostoslistan teko vaatii hieman aikaa, mutta paljon vähemmän kuin joka päivä kaupassa pyöriminen.
3 tonnin setti ja Lidlin kammat 👀
TykkääTykkää
Kampoja mulla ei ole jääkaapissa:), mutta minkäs teet Lidlin minipaprikoissa on mukana maku.
TykkääTykkää