Testissä Lidlin vegaaninen pizza: Trattoria Alfredo Vegan Pizza Verdura

Lidlin Trattoria Alfredon vegaaninen pizza Verdura

Lue miten kävi, kun  valmispizzoja kartteleva, fleksaava sekasyöjä, testaa vegaanisen hittipizzan.

Ihan ensimmäiseksi annan kehuja. On hienoa, kun asiakkaita kuunnellaan aidosti. Lidl kehittää valikoimiaan yllättävän notkeasti kuluttajien kysynnän mukaan. Muutos on ollut hurja ihan muutamassa vuodessa.

Lidlin vihannestiskeiltä löytyy paitsi kotimaisia vihanneksia myös eksoottisimpiakin tuotteita. Vihannestiskeillä kauppa käy, sillä en ole ainakaan Kampin myymälässä iskenyt vielä  kättäni kertaakaan pilaantuneisiin tuoteisiin. Pakastealtaista voi tehdä monia hauskoja löytöjä, kuten parsakaali-perunapaistoksia.

Tällä kertaa testattavana oleva tuote löytyy pakastealtaasta. Lidlin vegaanisen, kiviuunissa paistetun pakastepizzan, Pizza Verduran, ovat suunnitelleet Lidlin saksalaiset Facebook-fanit.

Vegan pizza Verdura -pakkaus

Uutuuspizzan kerrotaan olevan aika ajoin lopussa, se viedään kuulema käsistä.  Kun sain uutuuden Lidlistä kokeiltavaksi, ei auttanut kuin laittaa uuni kuumaksi ja kokeilla.

Miten pizza Verdura paistetaan?

Lämmitän uunin 220 asteeseen. Pakkaukseen painettu ohje neuvoo paistamaan pizzan suoraan pakastimesta otettuna, jäisenä, uunin ritilällä. Paistoajaksi neuvotaan 10-12 minuuttia, jos pidät pehmeämmästä pizza-pohjasta ja 12-15 minuuttia, jos rapeasta. Päädyn paistamaan pizzaa 13 minuuttia. Pizza suositellaan paistettavan ylälämmöllä. Teen niin.

Miltä Verdura maistui?

Lähtökohdat makutestille ovat hyvät. Pidän pinaatista, herkkusienistä, valkosipulista ja kirsikkatomaateista. Niitä kaikkia löytyy pizza Verdurasta.

Tuon 13 minuutin paiston jälkeen pizzan pohja on rapea, kuten luvattiin. Se on mielestäni samaa tasoa kuin muutkin valmispizzat, joita olen syönyt. Ulkonäkö on paljosta pinaatista johtuen tummanpuhuva.

Lidlin Pizza Verdura paistettuna

Pizzan maku ei ole paha, muttei kovin hyväkään. Pinaaatti maistuu pinaatilta, samoin herkkusienet, tomaateissakin on säilynyt muoto ja rakenne, mutta koko pizzan makua latistaa vetisyys ja suolan puuttuminen.

Siinä se onkin. Ainekset ovat hyviä erikseen, mutta kun paljon nestettä sisältävät täytteet laitetaan samaan pizzaan, ei liika kosteus haihdu ainakaan 13 minuutin paiston aikana. Etenkin pinaatin vetisyys korostuu, koska sitä on pizzassa koko pohjan mitalla.

Ihmettelen myös valkoisia muovimaisia, kiiltäviä paloja pizzassa. Ovatko ne paketin ainesosaluettelon lupaamia valkosipulihelmiä, vai vegaanista juustoa? Se ei maistamalla selvinnyt, sillä en kyennyt erottamaan niistä mitään makua.

Makutestin lopputulos on vaisu, tästä pizzastako kohistaan?

Silti pisteet Lidlille. Joukkoistaminen tuotekehityksessä on rohkeaa ja osoitus halusta palvella.

Katso myös:

Jonna kasviproteiinijauhis testauksessa
Testauksessa HK:n Sportti-jauhis 5 %

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s