Halloumi-perunasalaatti toimii kasvis-ja liharuokien lisukkeena. Viimeistele kastike vikkelästi valmistuvalla valkosipulisella salaatinkastikkeella.
Papu-perunasalaatti muuntuu ateriaksi, kun siihen lisätään paistettua halloumia. Pääset helpolla, kun käytät pakastepapuja ja keität edellisen päivän aterialle hieman runsaammin perunoita. Lopputuloksena saat salaatiin valmiiksi vartissa.
Halloumi-perunasalaatti

noin 1/2 kg keitettyjä perunoita
noin 200 g vihreitä papuja (pakaste)
1 pkt (250g) halloumia
1 rkl oliiviöljyä
1 nippu kevätsipulia
1/4 ruukku tuoretta basilikaa
kastike
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl dijonsinappia
1 tl hunajaa
2 rkl balsamico biancoa
3/4 dl oliiviöljyä
1. Tee ensin kastike. Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita balsamico bianco, valkosipuli, sinappi ja hunaja hyvin keskenään. Lisää oliiviöljy.
2. Kuori keitetyt perunat ja pilko paloiksi. Keitä pakastepavut pakkauksen ohjeen mukaan ja huuhtele ne lävikössä nopeasti, anna valua. Hienonna kevätsipuli.
3. Leikkaa halloumi viipaleiksi ja paista se pannulla oliiviöljyssä kullan ruskeaksi.
4. Kokoa salaatti kulhoon tai laakealle tarjoiluvadille. Asettele halloumipalat päällimmäiseksi ja viimeistele salaatti tuoreella basilikalla.
Vinkki: Tarjoa halloumi-perunasalaatti esimerkiksi Lähi-idän tyyliin maustettujen ja täytettyjen munakoisojen kanssa.